Pidetään yhteyttä

Julkkikset

Alisa Ranta-aho kävi pienennyttämässä rinnat: kertoo kauhutarinaa omasta kokemuksestaan

Alisa Ranta-aho kävi pienennyttämässä rinnat: kertoo kauhutarinaa omasta kokemuksestaan
Instagram / Alisa Ranta-aho

Alisa Ranta-aho kertoi hiljattain käyneensä rintojen pienennysleikkauksessa. Hän kertoi joitakin viikkoja sitten Instagramissa suunnittelevansa pienennysleikkausta, sillä hän ei ollut tyytyväinen Virossa tehtyyn leikkaukseen.

”Vasta kaksi vuotta sitten mun rinnat suurennettiin Virossa ja se oli virhe siltä osin että laitettiin liian isot implantit, vieläpä kaikki lihaksen päälle,” Alisa sanoo.

”Mun mittoja ei mitattu mittanauhalla, eikä sanottu että koko on liian iso, eikä kerrottu seurauksia. 
Itse leikkaus meni hyvin, mutta koen että se oli valtava virhe josta saan nyt maksaa. Itse kirurgi näki mua vain ohivälähtävän hetken ajan ja sanoi tulevaan kokoon ainoastaan- selvä. Ei mitään muuta,” hän jatkaa. 

”Vain vuosi leikkauksesta huomasin että rinnat alkoivat roikkumaan ja painonnousun mukana kasvoivat entisestään valtaviksi. Olin sanonut kirurgille että haluan naiselliset muodot, mutta en näyttää pornotähdeltä.”

Alisa kertoo, että koko oli kuitenkin liian iso ja lopputulos oli se, että pian hänen ihonsa oli venähtänyt jopa 20 senttiä.

Uudet silikonit paikallaan

Nyt Alisalla on kuitenkin paikoillaan uudet silikonit pienennysleikkauksen myötä. Hän oli valinnut kirurginsa huolellisesti, sillä edellisestä kerrasta jäi huono maku.

Anna (Höckerstedt) oli super ammattimainen heti alusta lähtien, konsultaatiossa vierähti 40 min ja mulle selitettiin, piirrettiin ja näytettiin kuvia- kerrottiin kaikki perusteellisesti niin että mulla jäi todella hyvä fiilis. Anna sanoi että tulee todella hyvä tulos ja leikkausarvet tulee menemään pois,” hän kertoo Instagramissa.

”Samana päivänä oli toinen konsultaatio- se kesti max 6minuuttia, sanottiin että todella vaikea leikkaus- älä odota hyviä tuloksia. Koitettiin saada mut valitsemaan leikkaus niin että implantti otetaan kokonaan pois. Taas jäi fiilis että koitetaan mennä sieltä mistä aita on matalin, niin että työ kirurgille mukavampi ja nopeampi.”

Nyt Alisa on tyytyväinen lopputulokseen ja suosittelee Annaa kaikille.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Kuumat

Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä - katso märkä kuva! Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä - katso märkä kuva!
Julkkikset15 tuntia sitten

Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!

Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...

Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video! Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Julkkikset16 tuntia sitten

Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!

Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...

Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet? Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?
Julkkikset16 tuntia sitten

Povipommi bikineissä Miamin kuumilla rannoilla: ovatko nämä biksut liian pienet?

Miamin povipommi Danielley Ayala saa seuraajiensa silmät vietereiksi. Hän on saanut kalastettua Instagramissa itselleen yli 7 miljoonaa seuraajaa, joiden määrä...

Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee! Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!
Julkkikset17 tuntia sitten

Rintava somehottis liian pienissä bikineissä: rintavarustus vain pursuilee!

Rintava somehottis Francia James on saanut lassottua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa somessa ja lisää vain tulee. Francia julkaisee usein...

Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat! Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!
Julkkikset2 päivää sitten

Silikonikaunotar pelkässä ohuessa aamutakissa: jättimäiset rinnat!

Kosmeettinen hoitaja Tara Jayne on hurahtanut kauneusleikkauksiin ja esittelee lopputuloksia mielellään Instagramissa. Häntä seuraa jo yli 200 000 seuraajaa, jotka...

Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää! Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!
Julkkikset2 päivää sitten

Aikuisviihdetähti istui uima-altaan reunalle bikinit yllään: peppu vain leviää!

Unkarilainen aikuisviihdetähti Aletta Ocean on palkittu pornonäyttelijä, joka on saanut lassottua itselleen jo yli 5 miljoonaa seuraajaa somessa. Hänellä on...

Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on! Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!
Julkkikset2 päivää sitten

Onlyfans-kuumis niukassa cheerleader-asussa: no nyt on!

Somessa huiman suosion saanut Mia Malkova on onnistunut lassottamaan itselleen jo yli 11 miljoonaa seuraajaa Instagramissa. Mia julkaisee usein kuvia,...

Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi! Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!
Julkkikset2 päivää sitten

Pyllykaunotar tiukoissa treenihousuissa: nämä kuvat saavat silmät vietereiksi!

Somekuumis Sophia Vay on saanut kalastettua itselleen jo yli 3,3 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Hän läppäisee...

Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video! Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!
Julkkikset3 päivää sitten

Onlyfansin hottis kuin Baywatch-tähti punaisessa uimapuvussa: video!

Somejulkkis Veronica Perasso on saanut kalastettua somessa itselleen yli 5 miljoonaa innokasta seuraajaa, jotka odottavat aina kieli pitkänä uusia kuvia....

Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat! Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
Julkkikset3 päivää sitten

Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!

Hollannista kotoisin oleva somehottis Vera Dijkmans saa seuraajien silmät vietereiksi. Vera on saanut kalastettua itselleen jo yli 5,7 miljoonaa seuraajaa...

Mainos

Urheilu

Old Trafford Old Trafford
Jalkapallo23 minuuttia sitten

Mitä tapahtuu Old Traffordilla? – Takavuosien luottomies lähdössä supertähden tieltä

Manchester Unitedin keskikentän uskotaan menevän kesän aikana osittain uusiksi. Lähteiden mukaan joukkueen manageri, Erik ten Hag, on valmis päästämään Fredin...

Napoli Napoli
Jalkapallo5 tuntia sitten

Napolin mestarivalmentaja jättää pestinsä: ”Hän on vapaa mies”

Napolin 33 vuoden tauon jälkeen Italian mestariksi luotsannut, Luciano Spalletti, jättää joukkueen. Seuran puheenjohtaja, Aurelio De Laurentiis, vahvisti, että Spalletti...

Gabriel Jesus Gabriel Jesus
Jalkapallo14 tuntia sitten

Arsenal-tähti valaa uskoa tulevaan: ”Kannattajat puskevat meitä eteenpäin”

Arsenalin tähtihyökkäjä, Gabriel Jesus, oli median haastateltavana sunnuntaisen Wolverhampton-pelin jälkeen. Gunnersin kausi päättyi 5-0 voitosta huolimatta pettymykseen, mutta brasiliainen valoi...

Everton säilyy Valioliigassa ensi kaudelle Everton säilyy Valioliigassa ensi kaudelle
Jalkapallo20 tuntia sitten

Valioliigan viimeinen päivä tarjosi jännitystä – Näitä joukkueita ei nähdä ensi kaudella Valioliigassa

Everton onnistui pelastamaan paikkansa Valioliigassa voittamalla viimeisen ottelukierroksen ottelunsa. Se tietää Leicesterille sekä Leedsille matkaa sarjatasoa alemmas ensi kaudeksi. Valioliigan...

Latvia voitti MM-kisoissa pronssia Latvia voitti MM-kisoissa pronssia
Jääkiekko1 päivä sitten

Latvia räjäytti Nokia Areenan! – Uskomaton tuhkimotarina sai arvoisensa päätöksen

Latvia juhli hurmiollisen Nokia Areenan yleisön edessä historiansa ensimmäistä arvokisamitalia voittamalla Yhdysvallat MM-kisojen pronssiottelussa. Jos kalliit liput ja Leijonien hieman...

Valioliigan putoamiskamppailu ratkeaa tänään Valioliigan putoamiskamppailu ratkeaa tänään
Jalkapallo1 päivä sitten

Kahdelle kolmesta käy huonosti – Mikä joukkue pystyy pelastamaan itsensä Valioliigasta putoamiselta?

Valioliigan kauden 2022-23 viimeinen pelikierros pyörähtää käyntiin aivan hetken kuluttua, kun ottelut ympäri saarivaltiota aloitetaan puoli seitsemältä Suomen aikaa. Sarjan...

Lionel Messi, Kylian Mbappe. Lionel Messi, Kylian Mbappe.
Jalkapallo1 päivä sitten

Lionel Messi rikkoi Cristiano Ronaldon ennätyksen! – PSG:lle historiallinen mestaruus

Ranskan liigan ökyseura Paris Saint-Germain varmisti seurahistoriansa 11 mestaruuden launtaina. Joukkueen sankarina hääri Lionel Messi, joka rikkoi jälleen yhden huiman...

Ruoka

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene! Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Reseptit52 minuuttia sitten

Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!

Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti! Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Reseptit3 tuntia sitten

Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!

Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...

Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Reseptit1 päivä sitten

Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia

Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...

Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje! Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Reseptit1 päivä sitten

Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!

Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....

Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje! Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Reseptit2 päivää sitten

Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!

Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...

Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Reseptit2 päivää sitten

Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen

Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...

Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka
Reseptit3 päivää sitten

Maittava suolainen välipala: helppo tomaatti mozzarella piirakka

Tomaatti mozzarella piirakka on herkullinen suolainen välipala tai naposteltava, joka sopii niin arkeen kuin juhlaankin. Maittavan piiraan voi valmistaa alusta...

Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje! Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!
Reseptit3 päivää sitten

Kotitekoinen sinappi grilliruoan ja burgereiden kaveriksi: helppo ohje!

Kotitekoinen sinappi on helppo valmistaa grilliruokien tai hampurilaisten kaveriksi. Sinappi sopii esimerkiksi hampurilaisten, hodareiden ja lenkkimakkaroiden lisukkeeksi ketsupin ja kurkkusalaatin...

Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut
Reseptit4 päivää sitten

Karitsan paisti maukkaalla marinadilla: tällä ohjeella onnistut

Karitsan paisti voidaan tarjoilla esimerkiksi uunivihannesten, salaatin, keitettyjen perunoiden tai riisin kanssa. Tämä maittava ateria vaatii tarkkuutta paistamisen suhteen, mutta...

Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria - tässä resepti! Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria - tässä resepti!
Reseptit4 päivää sitten

Maittava kanapiirakka on herkullinen ateria – tässä resepti!

Kanapiirakka on maittava suolainen ateria tai naposteltava esimerkiksi juhliin. Sen valmistaminen on hieman työlästä, mutta kaiken vaivan arvoista. Alla olemme...

Mainos

Huumori

Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä! Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
Huumori6 kuukautta sitten

Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!

TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...

Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin - näin Haribo palkitsi miehen Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin - näin Haribo palkitsi miehen
Huumori7 kuukautta sitten

Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen

Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...

Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: "Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?" Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: "Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?"
Huumori8 kuukautta sitten

Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”

Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...

Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Huumori9 kuukautta sitten

Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys

Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...

Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi? Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Huumori9 kuukautta sitten

Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?

Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...

Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä? Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Huumori9 kuukautta sitten

Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?

Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...

Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Huumori11 kuukautta sitten

Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot

Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...

Mainos

Uudet kommentit

Mainos