Julkkikset
53-vuotias personal trainer saa vihat niskaansa paljastavan pukeutumisen takia – kuvat

53-vuotias personal trainer ja malli Charlene Farnsworth on saanut paljon huomiota Instagramissa paljastavien asujensa vuoksi.
Kahden lapsen äiti sekä isoäiti Charlene kertoi Mirrorille, että trollit ja ilkeät ihmiset hyökkäävät hänen kimppuunsa somessa paljastavan pukeutumisen takia.
Timmissä kunnossa oleva Charlene julkaisee somessa silloin tällöin kuvia, joissa hän poseeraa vähissä vaatteissa tai bikineissä, esitellen kroppaansa, josta parikymppisetkin olisivat kateellisia.
Charlene kertoi Mirrorille aloittaneensa kuntoilun terveyssyistä.
”Minulla oli kurkkusyöpäpelko vuonna 2011. Onneksi leikkauksen, jossa poistettiin kasvain ja kilpirauhaseni, jälkeen kyse osoittautui Hashimoton taudiksi (Hashimoton tyreoidiitti), ei syöväksi,” hän sanoi.
Charlene kehottaa kaikkia kannustamaan toisiaan eteenpäin sen sijaan, että toisen menestystä kritisoitaisiin tai haukuttaisiin.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Jos upotus ei näy, sen voi katsoa täältä.
Samankaltaisia uutisia
- Selena Gomez kertoo syyn lihomiselleen: "Kun kukaan ei tiedä koko tarinaa"
- Shirly Karvinen otti kielikorun kolmesti: turhauttava tarina Tiktokissa
- Tapparan joukkue veti herneen nenään Iida Vainion ilmestymisestä peliin: somekohu valmis
- Tämän takia Selena Gomez jättää sosiaalisen median: paljasti syyn somessa
- Tenniksen supertähti Rafael Nadalilta tietoa uransa päätöksestä: “Minä en tehnyt tätä päätöstä”
- Lauri Markkanen joutui armeijassa heti kovaan testiin - Katso päihittäisitkö NBA-tähden Cooper-tuloksen?
- Krista Pärmäkoski jakoi odotetun uutisen - “Tuntuu pahalta”
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
-
57-vuotiaan Elizabeth Hurleyn bikinikroppa saa leuat loksahtamaan: ikinuori malli!
-
Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
-
Suomalainen Onlyfans-hottis kuumissa bikinikuvissa: katso kuvat!
-
Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
-
Hollantilaishottis alusasussa vessassa: tämä asu paljastaa pakarat!
-
Onlyfans-kuumis avasi haaransa eikä paljon peitellyt: no nyt!
-
Ruotsalainen personal trainer pyllyparaatissa altaan reunalla: video!
-
Italialainen somekuumis alusvaateleikeissä Playboy-mallin kanssa – kuvat!
-
Rosa-Maria Ryydin bikinikuvat loksauttavat leuat: pylly kohti kameraa!
-
Onlyfansin kuumis revityissä farkushortseissa pakarat loistaen: kuvat!
-
Iida Ketola tyrmäävissä biksukuvissa: ”Kivat maisemat”
-
Onlyfans-kuumis lähes alasti: läpinäkyvän mekon alta paistaa kaikki läpi!
-
Suomalainen Onlyfans-hottis valkoisissa bikineissä rantahiekalla: kuva!
-
Hollywoodin megastara Salma Hayekin aamutakkivideota sensuroitiin: nyt lipsahti!
-
Uskomattomat pakarat! Somekuumiksen pylly uhmaa painovoimaa – kuvat!
-
Miljoonien seuraama somekuumis aurinkoa ottamassa: pylly vain kiiltää!
-
Ruotsalaisen opettajan kroppa saa silmät leviämään: huh, mitä kuvia!
-
Maailman kuumin Pilates-ohjaaja esitteli alatissin – katso kuva!
-
Miljoonien seuraama somehottis ajeli pyörällä pelkissä biksuissa: video!
-
Italialainen malli näyttävässä bikinikuvassa: tulinen otos!
-
Amerikkalais-DJ niukoissa bikineissä veneen kannella: jäätävä kuva!
-
Povekas somekaunotar laittoi tissit heilumaan pelkissä biksuissa: huh, mitkä melonit!
-
Miljoonien seuraama somehottis pyllisteli pöydällä minishortseissa: jösses!
-
Somekaunottaren tissivako varastaa huomion: nyt on vaikea keskittyä! Kuvat!
-
Suomalainen Onlyfans-kaunotar valkoisissa bikineissä: peppu paistaa!
-
Somehottis avasi biksujen alaosan narut ja pyllisti: kuvat!
-
Onlyfans-hottis seksikkäissä selfieissä ystävänsä kanssa: kuvat!
-
Liian sopimatonta kuntosalille? Pitkät päällä ja housut pyllyvaossa!
-
Onlyfans-kuumiksen niukka bodysuit paljasti posliinin: kuvat!
Mainos

MTV Uutiset: Sointu Borg yleistää taiteilijat ”päihteiden suurkäyttäjiksi”

Sointu Borg haluaa jättää kaiken ympärillään ja ajaa päänsä kaljuksi: ”Olen antanut liikaa”

Anniina Valtonen kruunajaistunnelmissa: kuva hurmaa somen

Rapeat sämpylät syntyvät helpolla ohjeella: tästä leivän tuoksua kotiin!

Pete Lattu puutarhahommissa alasti: mitä ihmettä?

Miljoonien seuraama somehottis pyllisteli pöydällä minishortseissa: jösses!

Sointu Borgin jäätävän kuuma bikinikuva Janni Hussin polttareista: katso kuva!

MTV: Käärijä paljasti viisufinaalin tilanteen, joka melkein tyrmäsi hänet: läheltä piti!

Oho! Valioliigatähti jättää joukkueensa kuluvan kauden jälkeen: ”Missä ikinä olenkaan, sydämeni on aina täällä”

Amerikkalainen kurvitar herutteli parvekkeella: sukat vain pyörivät jaloissa!
Mainos
Mainos

Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi

Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa

PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!

Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”

Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!

Miki Liukkosen synkkä olotila vetää sanattomaksi: ”Olen voinut erittäin huonosti”

Billie Eilish kyllästyi hänen tyylinsä kritisoimiseen: ”Antakaa naisten olla olemassa”

Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!

Muistatko vielä Paris Hiltonin? Tältä hän näyttää bikineissä!

Rita Niemi-Manninen joogasi bikineissä: ”Keho koukerolle”
Mainos
Kuumat


Amerikkalainen DJ täysin alasti somevideolla: pelkkä kevyt paita pepun peittona!
Amerikkalainen DJ Charly Jordan on saanut lassottua Instagramissa itselleen yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina innokkaasti uutta materiaalia. Charly...


Onlyfans-tähdet alusasuissa kukkakimput käsissään: jestas, mikä video!
Somekuumis Francia James on saanut kalastettua itselleen yli 11 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Hän ihastuttaa seuraajiaan...


Italialainen somekuumis ohuttakin ohuemmassa bodyssä: kaikki paistaa läpi!
Italialainen somekuumis Alex Mucci saa seuraajiensa leuat loksahtamaan kuumilla somekuvillaan. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 7 miljoonaa seuraajaa,...


Tältä Onlyfans-kuumis Crista Jaatinen näyttää tennisasussa: kuvat ja video!
Suomalainen sometähti Crista Jaatinen tunnetaan etenkin menestyksekkäästä Onlyfansistään. Hän ihastuttaa yli 40 000 seuraajaansa Instagramissa julkaisemalla jatkuvasti kuumaa materiaalia itsestään...


Tatuoitu somekuumis esitteli kroppansa alusvaatteisillaan: nännit vilahtavat – video!
Somehottis Jill Hardener jättää seuraajat sanattomaksi upeilla kuvillaan. Jilliä seuraa Instagramissa jo yli 4 miljoonaa seuraajaa, jotka odottavat aina kieli...


Ukrainan povipommi tankkasi autoa Shellillä tissit paljaana: kuvat!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski saa seuraajien silmät vietereiksi. Hän on kerännyt itselleen jo yli 3,9 miljoonaa seuraajaa somessa ja fanien...


Suomalainen Onlyfans-hottis kuumissa bikinikuvissa: katso kuvat!
Suomalainen Onlyfans-malli Erika Helin on saanut kalastettua itselleen jo yli 113 000 seuraajaa Instagramissa ja lisää tulee. Erika asuu nykyään...


Savonlinnan povipommin rinnat pursuilivat mekosta Turkissa: video!
Savonlinnan povipommi Pasha Pozdniakova ihastuttaa seuraajiaan jatkuvasti sosiaalisessa mediassa julkaisemalla kuumaa kuvamateriaalia. Hän on saanut lassottua itselleen jo yli 1,8...


Onlyfans-hottis pesi autoa pelkissä bikineissä – katso märkä kuva!
Los Angelesissa asuva somekaunotar Becky Hudson on saanut lassottua itselleen yli 2,9 miljoonaa seuraajaa Instagramissa ja lisää vain tulee. Hän...


Somekuumis venytteli ja availi haarojaan: video!
Meksikolainen kaunotar Yuliett Torres on saanut lassottua itselleen jo yli 10 miljoonaa seuraajaa sosiaalisessa mediassa ja lisää vain tulee. Yuliett...
Mainos
Urheilu


Liverpoolille valtava takaisku! – Tähtipelaajan siirtyminen Anfieldille osoittautumassa mahdottomaksi
Päättyneellä valioliigakaudella upeita otteita esittänyt Newcastlen Bruno Guimaraes on siirtohuhujen kohteena. Brassitaiturin perässä on useampi La Liga-seura, mutta kiinnostusta riittää...


Lähde: Chelsea ja Manchester City hierovat kauppoja – Keskikenttäpelaaja vaihtamassa maisemaa
Chelsea ja Manchester City ovat käynnistäneet alustavat neuvottelut Mateo Kovacicin siirtymisestä Etihadille. Lontoolaisjoukkue Chelsean keskikenttäpelaaja, Mateo Kovacic, 29, on herättänyt...


PSG:hen linkitetty huippuvalmentaja nostamassa kytkintä? – Eurooppa-liigan finaalissa hurjat panokset!
Jose Mourinhon jatkon AS Roman peräsimessä uskotaan olevan pitkälti kiinni tänään pelattavan Eurooppa-liigan finaalin lopputuloksesta. Roma-pomo, Tiago Pinto, oli suhteellisen...


Entinen United-pelaaja varoittaa vanhaa seuraansa ökyhankinnoista: ”Perustan on oltava kunnossa, ennen kuin sen päälle voidaan rakentaa”
Athletic Bilbaon Ander Herrera varoittaa entistä seuraansa Manchester Unitedia eksymästä väärille poluille kesän siirtomarkkinoilla. Unitediin on linkitetty useita korkean profiilin...


Lähde: Real Madridin tähtihyökkääjä seuraamassa Ronaldon jalanjäljissä – Päätös jo syntynyt
Nähdäänkö ensi kaudella Real-tähtien jälleennäkeminen Saudi-Arabian liigassa? Real Madridin Karim Benzema on saanut useiden lähteiden mukaan valtaisan tarjouksen Saudi-Arbiasta. Miehelle...


Jälleen yksi pysti jaossa! Eurooppa-liigan finaali pelataan huomenna: ”Etu ei ole kummankaan puolella”
Eurooppa-liiga on edennyt finaalivaiheeseen ja jäljellä on kilpailun kaksi parasta joukkuetta. Sevilla-luotsi, Jose Luis Mendilibar uskoo, että AS Roma tulee...


Juventuksen pistevähennys-tapaus saatiin viimein päätökseen – Se maksoi seuralle lopulta todella kalliisti
Juventuksen ja Italian urheiluviranomaisten välinen tapaus torinolaisseuran väärin kirjaamiin palkka- ja siirtosummin liittyen on saatu soviteltua. Sovittelu maksoi lopulta Juvelle...
Ruoka


Supernopea ja helppo mikromunakas tekee aamupalasta sujuvan: ohje!
Mikromunakas on tajuttoman helppo ja nopea munakas, jonka voi valmistaa aamupalaksi niin aikuisille kuin lapsille. Mikromunakkaan pyöräyttäminen onnistuu salamannopeasti ja...


Helppo brownies ohje, jolla valmistat maukkaat jälkkärit: tästä herkkua pöytään!
Herkullinen brownie ohje on helppo ja sitä seuraamalla saat valmistettua maukkaat browniet. Nämä ovat erinomainen makea herkku vaikka vieraita varten,...


Superhelppo kana-nuudelikeitto sopii vaikka lounaaksi: tällä ohjeella onnistut!
Kana-nuudelikeitto on todella helppo ateria, jonka valmistaminen on nopeaa ja jonka pyöräyttäminen onnistuu myös aloittelijoilta. Se on erinomainen lounas tai...


Herkullinen kotitekoinen pulla lautaselle tällä reseptillä: klassinen ohje!
Kun pulla tuoksuu kotona, itse kukin tulee paremmalle mielelle. Klassisella pullataikinan ohjeella voit valmistaa erilaisia pullia, kuten Nutella-pullia, sitruunakierrepullia, rahkapullia...


Superhelppo hapankermakakku ohje: tätä helpommaksi ei kakun valmistus mene!
Superhelppo hapankermakakku syntyy vain muutamalla työvaiheella. Hapankermakakku on erinomainen jälkkäri sekä arkeen että juhlaan ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelijoilta....


Maukkaat kevätrullat valmistuvat kotona näppärällä ohjeella: resepti!
Herkulliset ja maittavat kevätrullat sopivat syötäväksi sellaisenaan tai voit valmistaa ne esimerkiksi riisiruokien tai wokin lisukkeeksi. Ne ovat myös hyvä...


Yksinkertainen gluteeniton leipä ohje: valmista leipä kotona ilman gluteenia
Gluteeniton leipä on helppo valmistaa myös kotona ja mikäpä olisikaan herkullisempaa tarjottavaa kuin vastaleivottu leipä? Gluteeniton leipä tarttuu helposti käsiin,...


Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
Tomaattinen jauhelihakastike sopii tarjottavaksi esimerkiksi spagetin tai perunoiden kanssa. Sen valmistaminen on helppoa ja sen voi pyöräyttää vain muutamissa minuuteissa....


Mehevä uunilohi ilman kermaa illalliseksi perunoiden kanssa: ohje!
Mehevä uunilohi ilman kermaa sopii tarjottavaksi esimerkiksi uunivihannesten, perunoiden tai riisin kanssa. Uunilohen valmistamiseen ei aina tarvita kermaa, vaan lohen...


Kotoisa kotikalja valmistuu yksinkertaisella ohjeella: näin teet sen
Kotoisa kotikalja sopii niin joulupöytään kuin kesällä vaikka grilliruokien parissa nautittavaksi. Juhannus on kulman takana ja kotikaljan voi valmistaa vaikka...
Mainos
Huumori


Onko tässä maailman pihein äiti? Nyt venytetään pennejä!
TLC-kanava pyörittää ohjelmaa nimeltään Extreme Cheapskates, jossa haastatellaan ihmisiä, jotka yrittävät säästää mahdollisimman paljon rahaa joka päivä – ja yleensä...


Oliko Haribo pihi? Mies löysi 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin – näin Haribo palkitsi miehen
Mies nimeltään Anouar G yllättyi matkallaan äitinsä luokse. Hän nimittäin löysi saksalaiselta juna-asemalta Frankfurtista jopa 4,6 miljoonan euron arvoisen sekin,...


Somevaikuttaja jakoi videon, joka sai aivot sekaisin: ”Miksi aivoiltani kesti niin kauan tajuta, mitä kuvassa tapahtuu?”
Amerikkalaismies, joka käyttää itsestään nimimerkkiä Turbopopo TikTokissa, on saanut seuraajiensa päät pyörälle ja aivot solmuun. Hän jakoi Tiktokissa kuvan, joka...


Lentoyhtiö Ryanair vitsailee Leonardo DiCaprion kustannuksella: hulvaton päivitys
Hiljattain mediaan levisi tieto siitä, että Leonardo DiCaprio on eronnut mallityttöystävästään Camila Morronesta. Leon deittailusta on tullut jo vitsi, nimittäin...


Suomen ja Iso-Britannian pääministerin tanssikisa: kumpi saa äänesi?
Suomen pääministeri Sanna Marin on joutunut somepyörteen keskukseen, kun bilevideo vuoti julkisuuteen pari päivää sitten. Marin oli bilettämässä julkkisremmin kanssa...


Formula-auto liikenteessä! Kuljettajaa ei tavoitettu: Kimikö se siellä?
Tsekeissä hieraistiin taannoin silmiä kahteen kertaan D4-moottoritiellä, kun formula-auto kaahaili töihin kulkevien tavallisten maan asukkaiden ohi. Auto oli GP2-sarjan eli...


Koomikko Chelsea Handlerilla on viesti kaikille maailman miehille: hupaisan arvokkaat neuvot
Koomikko Chelsea Handler on koko viikon ollut vierailevana juontajana ohjelmassa Jimmy Kimmel Live. Hän on vitsaillut muun muassa vakava-aiheisella aborttilain...
Mainos
Uudet kommentit
- Ranttali: Uunilohi perunoilla tai riisillä on proteiinipitoinen ja terveellinen ateria: ohje!
- Ranttali: Helppo tomaattinen jauhelihakastike spagetin tai perunoiden kanssa: ohje!
- Kristian Gaarde: Sointu Borg tajusi olleensa ylikiltti: ”Hukutin samalla itseni”
- Sinaloah: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Kristian Gaarde: Nelli Matulan tyrmäävä rantakuva loksauttaa leuat: ”Jumankekka”
- Sirpa: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko
- Ranttali: Mummon perinteinen kaalilaatikko helpolla ohjeella: tästä maittava kaalilaatikko