Huumori
Nainen on hurahtanut pinkkiin: talossa kaikki on pinkkiä vaatteista huonekaluihin

Pinkki on kaunis ja feminiininen väri, siitä ei ole epäilystäkään. Monet omistavatkin joitakin pinkkejä vaatteita tai koriste-esineitä. Mutta kuinka monen koko talo on lattiasta kattoon pinkki? Hooked on the Look -ohjelmassa Youtubessa tapaamme Yasmin Charlotte -nimisen 33-vuotiaan naisen, jonka elämän keskipiste on pinkki.
Hän kertoo, että hurahti pinkkiin 12-vuotiaana, kun hänen äitinsä osti hänelle pinkit housut. 19-vuotiaana hän heitti kaikki vaatteensa menemään ja alkoi ostaa vain pinkkejä vaatteita. Hän rakastaa kaikkia pinkin sävyjä ja kuten alla olevalta videolta näet, hänen koko kotinsa on täynnä pinkkiä ja sen eri sävyjä. Nainen esittelee muun muassa komeronsa, jossa on satoja vaatekappaleita ja kaikki on pinkkiä.
Myös hänen laatikostonsa ja tuolinsa ovat pinkkejä. Yasmin kertoo, että käy mielellään kirppareilla etsimässä vanhoja huonekaluja, jotka hän sitten maalaa pinkiksi.
Hän sanoo myös, että hänen obesessionsa takia hänen pitää usein todistaa älykkyytensä kovemmin kuin muiden ihmisten, sillä pinkki yhdistetään edelleen ”tyhmiin Barbeihin.”
Jos upotus ei näy, sen katsoa täältä.
Samankaltaisia juttuja
- Suomalaisnaiset hyvässä iskussa Tukholman timanttiliigassa
- MM-kisojen ensikertalainen Lotta Harala odottaa yllätyksellistä alkuerää: ”Aitajuoksu voi olla dramaattista”
- Silja Kosonen kiskaisi hurjan kaaren moukarin karsinnassa: “Jäi varmasti vielä huomisellekin lisää”
- Mitä ihmettä! Sensaatiomaisesti EM-hopealle juossut Veera Mattila sai väärän mitalin
- Valtavia paineita harteillaan kantava Wilma Murto paljasti kovista odotuksista: “Se tarkoittaa sitä, että..”
- Saga Vanniselta ei heru armoa itselleen: “Aina mokasin jonkun lajin”
- Viivi Lehikoinen murtui kyyneliin - Hieno juoksu nuorelta urheilijalta tiukassa paikassa
UUTISANKKA Raha
Lue myös
-
Insta-hottis Ashleyn, 28, uhkea jättipovi ei pysy aisoissa – Tätä etumusta ei paidan napit pidättele
-
Onko tässä Suomen kuumin urheilutoimittaja? Iidan, 18, rohkeat somekuvat suorastaan sihisevät seksiä
-
EDM-megatähti Alan Walker julkaisi kuvan suomalaisesta tyttöystävästä – Lemmenlomalla tutuissa maisemissa
-
Nainen löysi salaisen käytävän motellihuoneensa alta: henkilökunta kielsi kyselemästä kysymyksiä
-
Onko tässä jokin sortin ennätys? Nainen käveli päin lasiseinää – hulvaton video Twitteriin
-
Näppärä niksi lentokoneeseen? Nainen keksi konstin, jolla säästää matkatavarakuluissa
-
Nainen nukahti laitettuaan itseruskettavaa – mahtava moka leviää TikTokissa: katso, miltä hän näyttää
-
Nainen on käyttänyt yli 40 000 euroa saavuttaakseen ”täydellisen” lookin – katso video!
-
Seeproja omalla takapihalla – Yhdysvalloissa asuva nainen joutui katsomaan kahdesti
-
Nainen piereskeli kaupassa kovaäänisesti: mies huomautti asiasta ja oli saada puukosta
-
Nainen jäi kiinni väärennetystä rokotuskortista: kirjoitusvirhe teki tepposet
-
Nainen sai porttikiellon eläintarhaan: suhde simpanssiin jatkui vuosien ajan
-
Jessica Alves on ensimmäinen transnainen, joka kokeilee tätä harvinaista ja vaarallista operaatiota: lensi jo Brasiliaan
-
Maailman suurisuisin nainen löysi supervoimansa – Ja pääsi sen avulla Guinnessin Ennätystenkirjaan!
-
Nainen raivostui siskolle häissään kummallisesta syystä: onko tässä pahin Bridezilla ikinä?
-
Nainen puhui unissaan exästään: kumppani joutui putkaan tapahtuman seurauksena!
-
Hiirirutto piinaa Australiaa: nainen heräsi siihen, että hiiri järsi hänen silmäänsä!
-
Nainen osti ompelusetin kirpputorilta: sen sisältä paljastui odottamaton yllätys
-
Pinkki on miestenkin väri: Aquaman-hottis Jason Momoa kuumana pinkissä
-
Hiphop-tähti Drake pelottavassa tilanteessa: puukolla aseistautunut nainen pyrki sisälle
-
Paratiisihotelli Suomen uusi suorasanainen kaunotar: ”Näytän hyvältä myös takaa päin!”
-
Nainen soittaa eläinpartion paikalle puussa roikkuvan oudon otuksen takia – otus paljastuu croissantiksi
Mainos

Bundesliigassa kuuma kärkikamppailu! – Hradeckylla tiedossa kiireinen iltapuhde

Playboy-malli peitteli rintojaan vain vyöllä: no nyt!

Janni Hussi näyttää kolikon kaksi puolta: taidokas kuva!

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”

Sointu Borgin jämäkkä tunnustus: ”Minä olen ylpeästi kaapista tullut…”

Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta

Erika Helin avautuu kivuliaasta ongelmastaan: kipuja ja verenvuotoa

Pyllyhottis pinkissä lateksimekossa: paljasti kaikki kurvit!

Rintava Onlyfans-kuumis niin pienissä bikineissä, että kohta lipsahtaa: oho!

Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Mainos
Mainos

Seiska: Niko Ranta-ahon somejulkaisu herätti keskustelua – mitä on tulossa?

Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!

Takavuosien Baywatch-tähden tyrmäävä kuva punaiselta matolta: katso kuva!

Miss Suomi Paula Joukanen esiintyi tutussa mainoksessa: muistatko tämän?

Iida Vainio julkaisi intiimin kotikuvan: ”Rakkaani rakastaa minua”

Spice Girlsin Mel B alusvaatekuvissa: vau, millaisessa kunnossa Scary Spice on!

Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma

Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?

Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!

Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Mainos
Kuumat


Kuuma kiinteistövälittäjä bikinikuvissa: ostaisitko häneltä asunnon?
Somessa huomiota herättänyt kaunotar Natasha Galkina julkaisee somessa usein kuvia arjestaan ja menemisistään. Hän julkaisee usein kuvia, joissa hän esittelee...


Kurvikas Onlyfans-malli istui pöydällä ohuessa mekossa: kurvit paistavat!
Kurvikas somemalli Mia Malkova julkaisee usein somessa kuumia kuvia, joissa hän esittelee paljasta pintaa. Mia näyttää viihtyvän mielellään etenkin alusvaatteissa...


Italialainen malli avasi bikinien nauhat ja paljasti paljasta pintaa: kuvat!
Italialainen malli ja somevaikuttaja Ines Trocchia mainostaa Instagramissa olevansa 100 % luonnollinen. Malli julkaisee usein somessa kuvia ja videoita, joissa...


Liian pienet bikinit! Hädin tuskin peittelivät rannalla makoilevan kuumiksen povea
Somekuumis Melinda London julkaisee sosiaalisessa mediassa usein kuvia ja videoita, jotka saavat seuraajien silmät leviämään. Hän ei pelkää esitellä täydellisyyttä...


Haarat auki ja paljasta pintaa! Tämä somemalli ei paljon kainostele – kuvat!
Somemalli Martina Smeraldi julkaisee usein paljastavaa materiaalia, joka ihastuttaa tietysti innokkaita seuraajia. Martinan seuraajakuntaan kuuluu jo yli miljoona fania, joiden...


Onlyfans-hottis rintaliivit esillä veneellä: nyt on ollut ohiseilaajilla katselemista!
Italialainen somekuumis Alex Mucci ei paljon peittele. Hän julkaisee mielellään somessa kuvia ja videoita, joissa hän esittelee estottomasti paljasta pintaa....


Pyllykaunottaren jättimäiset pakarat vessassa: voiko näin suuria olla?
Portlandista kotoisin oleva peppukaunotar Samantha Krieger julkaisee usein somessa kuvia, joissa etenkin hänen pyllynsä pääsee parrasvaloihin. Samantha on saanut lassottua...


Ukrainan povipommi avasi takkinsa ja housunsa: oho!
Ukrainan povipommi Louisa Khovanski julkaisee usein sosiaalisessa mediassa kuvia ja videoita, joissa hänen jättimäiset rintansa pääsevät parrasvaloihin. Louisaa seuraa jo...


Megakuuma Onlyfans-tähti alusvaatteissa: kuumat selfiet!
Somekuumis Lyna Perez julkaisee usein tulikuumaa materiaalia Instagramissa ja ihastuttaa seuraajiaan vähäpukeisilla kuvilla. Hän on saanut lassottua itselleen Instagramissa yli...


Jättimäiset pakarat! Italialainen malli esitteli paljaan pyllyn – video!
Italialainen pyllyhottis Lindsay Capuano saa seuraajien silmät leviämään julkaistessaan kuvia, joissa hän esittelee jättimäistä pyllyään. Lindsay on saanut seuraajien suosion...
Mainos
Urheilu


Suomalaistähdet tulessa MLS:ssä! – Katso Teemu Pukin huikea osuma
Suomalaistähdet Teemu Pukki ja Robert Taylor olivat tulessa viime yönä Suomen aikaa Yhdysvaltojen MLS:ssä. Robert Taylor siivitti kahdella osumallaan sekä...


ManU-vahti otti tappion piikkiinsä: ”Tämä tuntuu erittäin vaikealta”
Mestarien liigan huippukamppailu Bayern Münchenin ja Manchester Unitedin välillä päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen saksalaisten 4-3 voittoon. Unitedin maalivahti, Andre Onana...


NHL-supertähden sopimusneuvottelut polkevat paikallaan: ”Olen pettynyt siihen”
Steven Stamkosin sopimustilanne junnaa paikallaan. NHL:n suurimpiin tähtiin lukeutuvan kanadalaisen tulevaisuudesta ei ole tällä hetkellä minkäänlaista varmuutta. Stamkos myöntää olevansa...


NHL-hyökkääjän tilanne edelleen auki: Saako heittopussi haluamansa?
Ottawa Senatorsissa ollaan luottavaisin mielin sen suhteen, että Shane Pinto allekirjoittaa lähiaikoina seuran tarjoaman diilin. 22-vuotias Pinto on edelleen rajoitettu...


Onko tässä kaikkien aikojen paras pelaaja? – Nadal läväyttää oman mielipiteensä!
Rafael Nadal ja Novak Djokovic lukeutuvat maailman kaikkien aikojen parhaiden tennispelaajien joukkoon. Kahden supertähden välille on aseteltu reilusti vertailua vuosien...


Lähde: 50 miljoonaa ei riittänyt – ManU teki itsestään naurunalaisen
Brightonin Evan Ferguson on noussut kaikessa hiljaisuudessa yhdeksi Valioliigan lupaavimmista hyökkääjistä. Tuoreiden raporttien mukaan Manchester United tavoitteli pelaajaa kesän siirtoikkunan...


ManU-valmentaja ten Hag lähtee keskiviikon huippukamppailuun puolustellen: “En ole ikinä saanut…”
Mestarien liigan A-lohkon kaksi suurinta ennakkosuosikkia, Bayern München ja Manchester United, iskevät yhteen keskiviikkona. Alavireisesti kautensa Valioliigassa aloittanut United lähtee...
Ruoka


Syksyinen pumpkin spice latte valmistuu kotonakin: testaa tätä!
Syksyinen pumpkin spice latte on monen herkkujuoma. Se on tullut tutuksi etenkin Starbucks-kahviketjun syksyn suosikkijuomana, jota odotetaan kuin kuuta nousevaa....


Helppo ja herkullinen porkkanakakku: testaa tätä!
Pehmeä ja suussa sulava porkkanakakku on helppo valmistaa uunissa. Paistoaika on noin puoli tuntia, jonka lisäksi työaikaa menee noin 20-30...


Nopea kahvismoothie pelastaa kiireisen aamun: vartin aamupala!
Itse kullakin aamut tuppaavat välillä lähtemään käyntiin menojalka vipattaen. Aamupalalle ei välttämättä ole kunnolla aikaa ja kahvinkin keittäminen jää välistä....


Lämmin ja herkullinen kanakookoskeitto nopealla ohjeella – hyvä lounas!
Jos haluat valmistaa lämpimän ja herkullisen keiton lounaaksi, kokeile kanakookoskeittoa. Helppo ja herkullinen kanakookoskeitto valmistuu alle puolessa tunnissa ja myös...


Herkulliset kinuskiomenat uunissa syksyillan herkuksi: testaa!
Kinuskiomenat uunissa ovat syksyinen herkku, joiden valmistaminen on nopeaa ja vaivatonta. Ne maistuvat lähes jokaiselle ja kinuskiomenat uunissa voi tarjoilla...


Maailman paras omenapiirakka syksyyn: maittava ohje!
Mikäs olisikaan syksyisempi jälkiruoka kuin omenapiirakka? Maailman paras omenapiirakka syntyy vain alle tunnissa ja sen valmistaminen onnistuu myös aloittelevalta leipurilta....


Helppo ja syksyinen sienikeitto: kokeile tätä ohjetta
Sienikeitto on helppo, nopea ja syksyinen ateria, jonka valmistamiseen ei mene kuin noin puoli tuntia. Sienikeitto maistuu hyvältä esimerkiksi tuoreen...


Raikas feta-kurkkusalaatti on nopea lounas: valmistuu vartissa!
Raikas ja maukas feta-kurkkusalaatti on erinomainen kevyt lounas tai lisuke pääruokien kaveriksi. Jos feta-kurkkusalaatin tarjoaa lounaana, sen voi syödä tuoreen...


Maukas nuudelikeitto valmistuu nopeasti: kokeile tätä ohjetta
Maukas nuudelikeitto syntyy yksinkertaisella ohjeella. Nuudelikeiton voi tuunata omalaisekseen vaihtamalla esimerkiksi proteiinin kanasta katkarapuihin. Alla olemme jakaneet nuudelikeiton ohjeen, jolla...


Helppo ja herkullinen sitruunakastike kalalle – kokeile!
Kalan kanssa tarjottavaksi sopii esimerkiksi kermaviilikastike, mutta oletko koskaan kokeillut sitruunakastiketta kalalle? Sitruunakastike kalalle on helppo valmistaa ja se on...
Uudet kommentit