Pidetään yhteyttä

Huumori

Nainen jäi kiinni väärennetystä rokotuskortista: kirjoitusvirhe teki tepposet

Nainen jäi kiinni väärennetystä rokotuskortista: kirjoitusvirhe teki tepposet
AOP

Koronarajoitukset ovat koetelleet itse kutakin ja esimerkiksi matkustusrajoitukset ovat tiukentuneet huomattavasti epidemian seurauksena. Nyt, kun rokotuksia on myönnetty paljon ympäri maailmaa, matkustaminenkin alkaa helpottua. Joissakin tilanteissa matkustajilta vaaditaan kuitenkin joko rokotuskortti, todisten negatiivisesta koronatestistä tai todiste sairastetusta koronasta.

Yhdysvalloissa paperisia rokotuskortteja on väärennetty kerran jos toisenkin. Nyt kuitenkin 24-vuotias Chloe Mrozak jäi kiinni rokotuskortin väärentämisestä Honolulun lentokentällä Havaijilla, kun hän oli ollut palaamassa kotiin Illinoisiin.

Väärennys paljastui, sillä rokotuskortissa luki “Modernan” sijaan “Maderna.” Lisäksi viranomaiset eivät löytäneet tietoa hotellista, jossa hän oli sanonut asuvansa. Viranomaiset eivät myöskään löytäneet hänen American Airlinesin lentovaraustaan.

Chloe oli saanut sanoneensa rokotten Delawaressa, vaikka oli kotoisin Illoinisista. Hän sanoi saaneensa rokotteen National Guardin toimesta.

Viranomaiset paikansivat Chloen lentokentällä, kun hänet tunnistettiin tatuoinnin perusteella. Facebookissa julkaissut kuvat auttoivat viranomaisia tunnistamaan ja paikantamaan Chloen. Nyt Chloe on pidätetty tapahtuneen johdosta. Häntä voi odottaa 5000 dollarin sakko ja jopa vuosi vankeutta.

Law and Crime sivusto kertoi hiljattain naisesta, joka oli jäänyt kiinni rokotuskortin väärentämisestä.

Mainokset