Pidetään yhteyttä

Huumori

Kämppäkaverit ilmiriidassa – Poliisi rauhoitti tilanteen ja paljasti huvittavan riidan alkuperän

Kämppäkaverin äänekäs ruokailu sai aikaan ilmiriidan
AOP

West Sussexissa Iso-Britanniassa poliisi jouduttiin kutsumaan paikalle, kun kahden kämppäkaverin välinen riitely yltyi liian kovaääniseksi. Loppuen lopuksi syy riitaan osoittautui melko erikoiseksi. Toinen kämppiksistä nimittäin syytti toisen syövän aivan liian äänekkäästi.

Twitterissä Komisario Darren Taylor kertoo, että kyseessä oli melko kireä tilanne.

– Tiimimme hoiti eilen hieman kireän tilanteen BHillissä, jossa kahden kämppäkaverin kerrottiin tappelevan keskenään… koska toinen söi ruokaansa liian kovaäänisesti? Kun saimme heidät erotettua, kumpikaan ei halunnut syytellä toisiaan, paitsi ruoka-asiaa koskien.

Ei ole kuitenkaan mitenkään erikoista, että kämppikset nyt vaan toisinaan ottavat yhteen mitä erilaisemmista asioista. Aina ei ole helppoa asua toisen henkilön kanssa, joten riitaa voi syntyä monesta syystä. Joskus tähän riittää se, ettei toinen esimerkiksi tiskaa lainkaan tai sotkee liikaa.

Ja onko se mikään ihme, että riitaa syntyy varsinkin näinä aikoina, kun kämppikset ovat todennäköisesti joutuneet istuneet normaalia enemmän samassa tilassa. Iso-Britanniassa on koronapandemian tähden vallinnut nimittäin paljon rajoituksia, jotka ovat koskeneet myös ihmisten ulkona liikkumista.

On myös olemassa yksi harvinainen oireyhtymä, joka saa ihmisen ärsyyntymään todella paljon tietynlaisista äänistä. Misofoniaksi nimetty oireyhtymä voi aiheuttaa jopa todella hurjia raivokohtauksia. Misofoniasta kärsivä ihminen on herkistynyt äänille, jotka tavalliselle ihmiselle ovat täysin yhdentekeviä. Monesti juuri syömisen ja jopa hengittämisen äänet voivat olla tällaisia.

Lähde: LadBible

Mainokset