Pidetään yhteyttä

Bitcoin – näin sijoitat suosituimpaan kryptovaluuttaan

Bitcoin on maailman tunnetuin ja halutuin kryptovaluutta, joka on ollut valtamedian suosiossa suurten arvonmuutosten johdosta. Pelkästään Suomesta löytyy satoja krypto-miljonäärejä, kansainvälisistä vesistä puhumattakaan.

Avoimeen lähdekoodiin perustuva bitcoin nostaa arvoaan jatkuvasti, kun viimeisen 1–2 vuoden kuoppa näyttää olevan takanapäin. Tuleeko yhden bitcoinin arvo nousemaan asiantuntioiden povaamaan 300 000 euroon? Se jää nähtäväksi.

  • Bitcoin on maailman tunnetuin ja arvokkain kryptovaluutta.
  • Ensimmäinen bitcoin on laskettu liikkeelle vuonna 2009.
  • Suomessa bitcoinin ostaminen ja myyminen on täysin laillista.
  • Bitcoineja voi käyttää esimerkiksi sijoituskohteena tai vaihdannan välineenä.

Mikä Bitcoin on?

Bitcoin eli BTC (฿) on vuonna 2008 luotu kryptovaluutta, joka kuitenkin tuli toiminnalliseksi vuonna 2009. Bitcoin pohjautuu avoimeen lähdekoodiin, eli jokainen transaktio on julkinen ja kaikkien ihmisten nähtävillä. Bitcoinin on kehittänyt Satoshi Nakamoto -nimimerkillä toiminut mysteerihenkilö.

On tärkeä huomioida, että bitcoinin arvo ei ole riippuvainen mistään virallisesta instanssista kuten Euroopan keskuspankista. Bitcoin ei ole viranomaisen liikkeelle laskema, joten sitä ei ei mielletä Suomessa tai muualla maailmassa viralliseksi valuutaksi.

Toinen tärkeä asia on, että bitcoinien määrä on rajallinen. Enimmäismäärä tulee oletettavasti vastaan vuonna 2140. Luonnollisesti rajallinen määrä nostaa kryptovaluutan arvoa, aivan kuten kaikissa muissakin asioissa ja sijoituskohteissa.

Mikä on bitcoin?

Bitcoin pähkinänkuoressa:

  • Bitcoin (BTC) perustuu avoimeen lähdekoodiin, joten jokainen transaktio kirjataan julkiseen “tilikirjaan”.
  • Bitcoinin kehittäjä on Satoshi Nakamoto -nimimerkillä toiminut henkilö.
  • Viranomaiset tai esimerkiksi Euroopan keskuspankki eivät voi vaikuttaa bitcoinin arvoon tai liikkeelle laskemiseen.
  • Oletettavasti bitcoinien enimmäismäärä saavutetaan vuonna 2140.

Bitcoinin hintakehitys

Alussa yhden bitcoinin arvo ei ollut oikeastaan mitään. Esimerkiksi vuonna 2009 suomalaisopiskelija Martti Malmi vaihtoi 5 000 bitcoinia viiteen (5) dollariin – täten yhden kolikon arvo oli alussa vaivaiset 0,001 USD.

Kurssissa nähtiin massiivinen nousu vuonna 2013, kun yhden kolikon arvo nousi yli 1 100 dollariin. Vaikka tuo lukema kuulostaa nykyään pieneltä, voidaan kuitenkin puhua noin miljoonankertaisesta arvosta alkuhetkeen verrattuna.

Seuraava hintapiikki nähtiin vuonna 2017, kun arvo kohosi noin 20 000 dollariin. Pienen laskusuunnan jälkeen lähdettiin taas uuteen nousuun, ja ennätyslukemat kirjattiin vuonna 2021 – yhden bitcoinin arvo ylitti 60 000 dollaria.

Mediasta voi säännöllisin väliajoin lukea, kuinka analyytikot povaavat bitcoineille ja muille kryptovaluutoille valoisaa tulevaisuutta. Yhden bitcoinin arvoksi on povattu 300 000 dollaria, mahdollisesti jopa enemmänkin.

Bitcoinin hintakehitys

Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen verotus

Suomessa kryptovaluuttoja kohdellaan sijoitustuotteena, joten myyntivoitoissa tulee aina huomioida verotus.

Bitcoinin verotus lyhyesti:

  • Alle 30 000 € myyntivoitto = 30 % veroprosentti
  • Yli 30 000 € myyntivoitto = 34 % veroprosentti

Jos ostat kryptovaluuttaa 1 000 eurolla ja myyt ne 10 000 eurolla, on myyntivoittoa kertynyt täten 9 000 euroa. Tuosta summasta tulee maksaa 30 % pääomatuloveroja – tässä esimerkissä veron määrä olisi siis 3 000 euroa.

Huomio! Kryptopalvelut eivät yleensä ilmoita asiakkaan myyntivoittoja tai -tappioita automaattisesti Suomen verottajalle, joten se on jokaisen omalla vastuulla. Veropetos on Suomessa ankarasti rangaistava teko, joten ole aina rehellinen henkilökohtaisessa veroilmoituksessa.

Kuka mystinen Satoshi Nakamoto oikeasti on?

Tässä kohtaa on vielä hyvä spekuloida mystistä Satoshi Nakamoto -nimimerkkiä käyttänyttä henkilöä. Eli kuka Bitcoinin luoja oikeasti on?

Satoshi Nakamotoksi on spekuloitu:

1 Dorian Satoshi Nakamoto

Japanilais-amerikkalainen Kaliforniassa asuva insinööri, joka olisi Newsweek-lehden mukaan Bitcoinin luoja. Tämä on kuitenkin epätodennäköinen skenaario, Nakamoton myös kiistäessä asian.

2 Nick Szabo

Ammattilainen tietotekniikan maailmassa, joka aikoinaan kehitti Bitcoinin edeltäjän ”bit goldin”. Szabo on kiistänyt olevansa Satoshi Nakamoto, mutta häntä pidetään edelleenkin potentiaalisena vaihtoehtona.

3 Hal Finney

Ensimmäinen henkilö koskaan, jolle Nakamoto siirsi bitcoineja. Finney oli myös kryptoaktivisti sekä ohjelmoija, kieltäen kuitenkin olleen maailman tunnetuimman kryptovaluutan kehittäjä.

4 Craig Wright

Australialainen tieteilijä tietojenkäsittelyn saralla, joka on itse ilmoittanut olevansa Satoshi Nakamoto. Moni asiantuntija pitää miehen sanomaa sekä todisteita kuitenkin epäuskottavina. Wright on joutunut myös oikeuteen todisteiden väärentämisestä.

Bitcoinin ostaminen vuonna 2023

Nykyään bitcoinien ostaminen on todella helppoa ja nopeaa, kun tarjolla on kymmeniä kryptovaluuttoja välittäviä palveluita. Joukossa on kansainvälisiä sekä suomalaisia palveluita. Jokaisella suomalaisella on vapaus valita mieluisa vaihtoehto.

Kun alla mainittu prosessi on tehty, omistat kryptovaluuttaa. Kryptolompakon avaamisen jälkeen sinulle myös luodaan oma “Bitcoin-osoite”. Se on pitkä kirjain-/numerokoodi, jonka avulla transaktioita voidaan tehdä sinulle.

Tässä kohtaa on hyvä vielä muistuttaa, että mikään kaupankäyntialusta ei ole ilmainen – osa perii kiinteitä kuluja osto- ja myyntitapahtumista, osa puolestaan 1–3 %:n komission.

Kryptovaluutan ostaminen kaikessa yksinkertaisuudessaan:

1 Rekisteröidy kaupankäyntialustalle

Rekisteröidy haluamaasi kaupankäyntialustaan, joista tunnettuja on mm.  Coinbase sekä Coinmotion (suomalainen).

2 Henkilöllisyyden todentaminen

Kansainvälisissä palveluissa henkilöllisyys todennetaan yleensä passista, joten sijoittamaan pääsee pienellä viiveellä – kotimaisen palvelun kautta todentaminen onnistuu kätevästi pankkitunnuksilla.

3 Siirrä rahaa kryptolompakkoon

Siirrä kryptolompakkkoon rahaa esimerkiksi luottokortilla tai normaalilla tilisiirrolla.

4 Osta bitcoineja

Osta bitcoineja tai muita kryptovaluuttoja.

5 Myös pieni määrä riittää!

Huomio! Voit halutessasi ostaa esimerkiksi 0,01 bitcoinia, joten kymmeniä tuhansia euroja ei tarvitse olla takataskussa.

Bitcoinin myyminen

Bitcoinien ja muidenkin kryptovaluuttojen myyminen on todella helppoa. Sinun tulee vain siirtyä kryptojen välityspalveluun, jossa säilytät bitcoineja – ja valita sieltä “myy” tai vastaava termi englanniksi. Valitse myytävä määrä tai euromääräinen summa.

Rahat siirtyvät kaupankäyntialustan tilille, josta varat voi siirtää omalle pankkitilille tai esimerkiksi nettilompakkoon.

Myyntitoimeksiannossa tulee huomioida kaupankäyntialustan perimät käsittelykulut, komissio sekä Suomen verotus. Kaupankäyntikulut voi vähentää verotuksessa, aivan kuten muissakin sijoitustuotteissa. Yleensä rahat saa realisoitua 1–3 päivässä.

Bitcoin-automaatit Suomessa

Suomessa on kymmeniä Bitcoin-automaatteja eli Bittimaatteja, joista voi ostaa bitcoineja käteisellä rahalla.

Ennen Bittimaatin käyttämistä tulee tunnistautua vahvasti joko verkkopankkitunnuksilla tai Coinmotion-tilin kautta. Tunnistautuminen on pakollinen osa prosessia, joten anonyymisti ei valitettavasti voi ostaa kryptovaluuttoja Suomessa – ainakaan Bittimaatin kautta.

Palvelun käyttämisestä aiheutuu keskimäärin 2–10 %:n kuluerä, riippuen toimeksiannon luonteesta sekä ajankohdasta. Katso senhetkinen hinnasto Bittiautomaatin tai emoyhtiön Bittirahan kotisivuilta.

Bittimaatit vuonna 2023:

  • Helsinki (Itäkeskus & Superpesula)
  • Hamina (Kauppakulma)
  • Jyväskylä (Tawast)
  • Kuopio (Aapeli)
  • Oulu (Valkea)
  • Lappeenranta (Iso-Kristiina)
  • Lahti (Trio)
  • Pori (Puuvilla)
  • Rovaniemi (Revontuli)
  • Seinäjoki (Torikeskus)
  • Tampere (Tullintori)
  • Turku (Skanssi)
  • Vantaa (Dixi)
  • Kittilä-Levi (PorinPortti)

Voiko Bitcoineja käyttää vaihdannan välineenä ostamisessa?

Suomessa bitcoineja voi käyttää laillisesti vaihdannan välineenä. Eli jos kauppias hyväksyy kryptovaluutoilla maksamisen, voi tavaroita ja palveluita ostaa bitcoineilla.

Kotimaisia kryptovaluuttoja hyväksyviä verkkokauppoja on useita kymmeniä. Listalta löytyy muun muassa Lainapaku, iTapsa, Pahis.fi sekä monia muita. Ei ole kuitenkaan vielä yleistä, että esimerkiksi hiustenleikkuun tai ruokaostokset voisi maksaa kryptovaluutoilla Suomessa.

Kansainvälisesti kryptovaluuttoja käytetään kuitenkin enemmän vaihdannan välineenä, kun pelkästään Yhdysvalloista löytyy tuhansia bitcoinit hyväksyvää verkkokauppaa. Myös nettipelaaminen on mahdollista bitcoineilla ja monilla muilla kryptovaluutoilla.  Esimerkiksi nettikainoilla kryptovaluutat mahdollistavat anonyymin pelaamisen, isot bonukset ja nopeat kotiutukset.

Bitcoinilla ostaminen

Tässä yleisimmät bitcoinin saamat kritiikit:

  • Rikollinen toiminta
  • Energiatehokkuus
  • Tekniset riskit
  • Skaalautuvuuden ongelmat

Bitcoinin saama kritiikki – onko kryptojen käyttäminen alamaailmassa yleistä?

Kenellekään ei tule varmasti yllätyksenä, että Bitcoin on saanut osakseen suurta kritiikkiä vuosien varrella – jopa pyramidihuijauksesta on usein puhuttu. Avaamme seuraavaksi muutamia suurimpia bitcoinin ongelmakohtia.

Tässä yleisimmät bitcoinin saamat kritiikit:

  • Rikollinen toiminta
  • Energiatehokkuus
  • Tekniset riskit
  • Skaalautuvuuden ongelmat
Bitcoin (BTC) Bitcoin rikollisessa toiminnassa

Ei ole mikään salaisuus, että takavuosina bitcoinin käyttäminen oli yleistä rikollisessa toiminnassa – kuten huumekaupassa. Vaikka jokainen transaktio on julkinen, säilyttää bitcoin yksityisyyden perinteistä pankkijärjestelmää paremmin.

 

Toisaalta on myös uutisoitu, että bitcoin on menettänyt suosiotaan alamaailmassa, juurikin julkisten transaktioiden takia. Perinteistä käteistä on huomattavasti hankalampi jäljittää, kuin kaikille avoimia bitcoin-rahansiirtoja.

Bitcoinin energiatehokkuus Energiatehokkuus

Muutama vuosi sitten heitettiin varovainen arvio, että bitcoin-verkoston ylläpitäminen kuluttaa energiaa noin 32 TWh vuodessa. Vertailun vuoksi voidaan mainita, että asukasluvultaan Suomen kokoinen Tanska kuluttaa saman verran energiaa vuositasolla.

 

Eikä sovi unohtaa, että bitcoinien louhinnasta seuraa yli 30 000 tonnia elektroniikkajätettä vuodessa. Bitcoinien louhinta on kielletty esimerkiksi Kiinassa, ja moni kansainvälinen sähköyhtiö ei myy sähköenergiaa kryptovaluuttojen louhimiseen.

Bitcoinin transaktion tekniset riskit Transaktioiden tekniset riskit

Normaalissa pankkitoiminnassa mikään ei ole peruuttamatonta. Jos teet rahansiirron väärälle tilille, rahat saa todennäköisesti vielä palautettua. Toista se on bitcoin-rahansiirtojen kanssa, joita ei voi peruuttaa.

 

Mikäli bitcoin-lompakko katoaa, ei sitä voi koskaan enää saada takaisin. Mikään virallinen instanssi ei pidä kirjaa kryptovaluutta-lompakoista pankkitilien tavoin. Tämän takia ei ole suositeltavaa säilyttää bitcoin-lompakkoa omalla tietokoneella, koska kiintolevy voi tuhoutua.

 

Bitcoinien varastaminen kuluttajan tietokoneelta on myös hakkereille peruskauraa, joten suosittelemme oikeasti käyttämään kaupankäyntialustaa – vaikka kuluja aiheutuu, voi se maksaa itsensä takaisin moninkertaisesti.

Bitcoin (BTC) Ongelmat skaalautuvuudessa

Bitcoin-verkko pystyy prosessoimaan maksimissaan seitsemän (7) siirtoa sekunnissa, joten bitcoinin skaalautuvuus on todella rajallinen. Vastaavasti jokaisen tuntema luottokorttiyhtiö VISA pystyy käsitellä 200 siirtoa sekunnissa ja yhteensä 56 000 siirtoa.

 

Bitcoin on muiltakin osin ensimmäisen sukupolven kryptovaluutta. Käytettävyydeltään on paljon parempia ja monipuolisempia vaihtoehtoja, kuten Ethereum (ETH).

Bitcoinin ja muiden kryptovaluuttojen lainsäädäntö eri maissa

Maailmalla kryptovaluuttoja koskevat lainsäädännöt vaihtelevat paljon. Varianssia on aina bitcoinien laittomuudesta jopa viralliseksi valuutaksi asti – toistaiseksi vain El Salvador mieltää bitcoinin viralliseksi valuutaksi koko maailmassa.

Suomessa kryptovaluuttojen ostaminen, myyminen ja käyttäminen on laillista. Niitä ei voi kuitenkaan verrata perinteiseen fiat-valuuttaan.

Tässä muutamia nostoja eri maiden lainsäädännöstä:

1 El Salvador

Toistaiseksi maailman ainoa maa, jossa bitcoin mielletään viralliseksi valuutaksi. Lakimuutoksen myötä maan talous on kuitenkin sukeltanut pahasti, joten kryptovaluuttojen tunnustaminen viralliseksi valuutaksi näyttää olleen huono päätös.

2 Euroopan Unioni

EU:ssa lainsäädäntö vaihtelee aina jäsenmaan mukaan, mutta yleisellä tasolla kryptovaluuttojen myynti- ja ostotoimeksiannot ovat palvelua. Täten arvonlisäveroa ei tarvitse maksaa.

3 Kiina

Oikeastaan ainoa suurmaa, jossa kryptovaluuttoihin suhtaudutaan todella jyrkästi. Kiinassa bitcoinien louhiminen, siirtäminen ja välittäminen on laissa kielletty.

4 Venäjä

Laajaa käyttökieltoa ei olla asetettu, mutta maan keskuspankki on varoittanut kryptovaluuttojen vaaroista ja riskeistä. Ohjeistuksen mukaisesti kryptoja ei saisi käyttää maan sisäisissä rahansiirroissa. Vladimir Putin on kuitenkin sanonut, että bitcoineja voi käyttää rahansiirtoihin.

5 Yhdysvallat

Kryptovaluuttojen ostaminen ja myyminen on laillista. Verotuksessa bitcoinit mielletään osaksi muuta omaisuutta.

Yhteenveto

Bitcoin, eli BTC tai ฿ on varmasti monelle tuttu kryptovaluutta. Oikeastaan sen takia (tai ansiosta) virtuaaliset valuutat ovat nousseet koko kansan huulille. Vaikka bitcoineja ei voida vielä verrata euroihin tai dollareihin, on kryptojen ostaminen täysin laillista.

Suomessa tulee kuitenkin muistaa tiukka verotus. Mikäli kryptovaluutoista saa myyntivoittoa, tulee voitosta maksaa 30 % tai 34 % pääomatuloveroja. Verot maksetaan sinä vuonna, jolloin myyntitoimeksianto tehdään.

Kryptovaluuttojen ostaminen on nykyään todella helppoa ja edullista. Yhtä bitcoinia ei tarvitse ostaa, vaan alkuun pääsee jo muutamalla kympillä tai satasella. Kaupankäyntialustat tarjoavat parhaimmillaan jopa tuhansia eri kryptovaluuttoja.

Kiinnostaako kryptovaluuttojen ostaminen? Jos vastasit kyllä, niin rekisteröidy jollekin turvalliselle kaupankäyntialustalle – sen jälkeen voit hankkia bitcoineja, litecoineja, ethereumia tai vaikkapa tetheriä. Suuria investointeja ei ole pakko tehdä!

Usein kysyttyjä kysymyksiä