Pidetään yhteyttä

Autot ja liikenne

Näihin virheisiin nuoret kuskit sortuvat: älä tee näin

Näihin virheisiin nuoret kuskit sortuvat: älä tee näin
Pixabay

Liikenneonnettomuudet ovat teini-ikäisten yleisin kuolinsyy, jopa kaikenlaisiin vammoihin, väkivaltaan tai sairauksiin verrattuna.

Nuoret kuljettajat tekevät paljon enemmän virheitä ajon aikana kuin vanhemmat ja kokeneemmat kuljettajat. Vanhempien on tärkeää neuvoa nuoria kuskeja ja muistuttaa heitä ajoturvallisuudesta.

Le Bonheurin mukaan nuoret kuljettajat tekevät yleisesti seuraavia virheitä.

1. Turvavyön unohtaminen

Yli puolet Yhdysvalloissa teini-ikäisinä liikenneonnettomuudessa kuolleista ei käyttänyt turvavyötä. Turvavyön käyttäminen on tärkeää ja myös Suomessa sen käyttäminen on pakollista ajon aikana.

2. Tekstaaminen ajon aikana

Kaikki tietävät, että tekstaaminen ajon aikana on ehdottomasti kiellettyä, mutta silti monet meistä sortuvat siihen. Muistuta nuorta kuskia siitä, että viestin lähettäminen tai lukeminen vie keskittymisen tieltä keskimäärin viisi sekuntia – jos ajat 90 km/h, se vastaa jalkapallokentän pituuden ajamista silmät sidottuina. Sinun tulee myös toimia hyvänä esimerkkinä lapsillesi ja olla käyttämättä puhelinta ajaessasi.

3. Pelko ja hiljaisuus

Puolet teini-ikäisistä matkustajista kokee olonsa epävarmaksi autossa. Valmenna teiniäsi ilmaisemaan huolensa, kun hän kokee olonsa turvattomaksi autossa.

4. Liian monta matkustajaa

Kahden tai useamman teini-ikäisen kanssa matkustaminen autossa voi kaksinkertaistaa kuolonkolarin riskin. Yli kolmen matkustajan kanssa autossa matkustaminen lisää riskiä jopa 300 prosentilla.

5. Juominen ja ajaminen

Suomessa ajokortti on mahdollista saada 18-vuotiaana, jolloin myös alkoholin nauttimisesta tulee laillista. Juominen ja ajaminen on valitettavan yleistä.

6. Ajaminen pimeällä

Yöllä tapahtuvan kuolonkolarin riski on kolme kertaa suurempi teini-ikäisillä kuin aikuisilla. Le Bonheurissa hoidetuista potilaista 44 prosenttia oli joutunut onnettomuuteen pimeällä ajamisen takia.

7. Ylinopeus

Ylinopeus on yksi yleisimmistä syistä onnettomuuksiin ja ylinopeuden ajaminen on yleisempää nuorilla kuskeilla.

Mainos
Jätä kommentti
Tilaa
Ilmoitus

0 Kommenttia
Inline Feedbacks
View all comments

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Mainos

Ruoka

Mainos

Uudet kommentit

Mainos

Mainos