Poppari Ellinoora on yksi Suomen kuumimmista artisteista, mutta häntä ei olla nähty tänä kesänä festarilavoilla siksi, että hän pitää parhaillaan keikkataukoa. Ellinoora osallistui Vain elämää-ohjelmaan, mutta...
Laulaja Erika Vikmanin loppumattomalta vaikuttanut kesäkiertue tuli päätökseensä. Viime viikonloppuna hän veti kesän viimeisen keikan Venetsialaiskarnevaaleilla ennen kuin hän pitää kahden kuukauden tauon. Erika julkaisi jälleen...
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut kiireinen kesä, nimittäin hän on keikkaillut festareilla lähes joka viikonloppu. Hänet nähtiin muun muassa Ruisrockissa ja Ilosaarirockissa. Nyt Erikalla on tulossa...
Jokin aika sitten sopimuksen Liiga Musicin kanssa allekirjoittanut Tuuli on ollut kiireinen. Hänen musiikkiuransa on saanut tuulta siipien alle ja nyt Salaisuudet-albumi on saanut seuraajan, nimittäin...
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut kiireinen kesä. Hän on keikkaillut lähes joka viikonloppu, peruen ainoastaan yhden keikan terveyssyiden takia. Nyt hän on julkaissut Tapiola Festivaaleilta kuvasarjan,...
Euroviisujen suosikkiartisti Käärijä on esiintynyt tänä kesänä festareilla jos toisillakin ja keikkakalenteri on paukkunut saumoista. Nyt Käärijä on saanut osakseen festareilta otetun kuvan myötä jäätävää kritiikkiä...
Juontaja Ina Mikkola tunnetaan etenkin värikkäästä tyylistään ja päätä koristavasta rusetista, jota ilman Inaa näkee harvoin. Ina ihastutti hiljattain seuraajiaan julkaisemalla kuvasarjoja Flow-festareilta, joita hän oli...
Räppäri Sana on ollut viime aikoina aktiivinen sosiaalisessa mediassa ja hän on julkaissut paljon kuvia, jotka eivät ole jääneet seuraajilta huomaamatta. Sana julkaisi hiljattain biisin Tää...
Laulaja Anna Abreulla on ollut kiireinen kesä ja hän on ehtinyt keikkailla useammillakin festareilla. Annalla on edessään viimeinen festari tälle kesälle, mutta festarikeikkojen lomassa Anna on...
Suomen entinen pääministeri Sanna Marin on päässyt viettämään kesää ja suuntana on ollut muun muassa Flow-festari. Sanna sai pääministeriaikoinaan paljon kiitosta siitä, että hän käyttäytyi ja...
Viime viikolla vietettiin suosittuja Flow-festareita, joille osallistui monia suomalaisia julkimoita. Hyvinvointivalmentaja ja hiljattain Jere Karalahdesta eronnut Nanna Karalahti oli myös mukana festareilla ja hän julkaisi Instagramissa...
Somevaikuttaja ja Miss Suomi Sabina Särkkä on ehtinyt nauttia kesästä muun muassa festareiden merkeissä. Sabina osallistui hiljattain Flow-festareille, jota vietettiin viime viikonloppuna. Hän julkaisi Instagramissa kuvasarjan,...
Juontaja Shirly Karvinen ja hänen rakkaansa laulaja Sanni olivat viettämässä Flow-festareita yhdessä. Pariskunta julkaisi festareilta tyylikkään kuvan, jossa he poseeraavat yhdessä pinkin seinän edustalla. Tyylikäs pariskunta...
Suomen suosituimpiin artisteihin lukeutuva Erika Vikman on ollut tänä kesänä kiireinen festareiden merkeissä. Hän on ihastuttanut fanejaan etenkin upeilla keikka-asuilla ja hänen tavaramerkikseen ovat muodostuneet paljastavat...
Miss Suomi ja somevaikuttaja Lola Odusoga on hiljattain parantunut taannoisesta polvivammastaan ja on päässyt nauttimaan kesästä. Lola paljasti Instagramissa, että tälle viikolle oli suunnitteilla kevyt ja...
Festarikesä on sujunut Erika Vikmanin osalta vauhdikkaasti. Keikkoja on pakattu jokaiselle viikolle ja Erika on nähty muun muassa Ruisrockissa, Provinssissa ja lukemattomilla muilla festareilla. Erika on...
Ex-poppari Antti Tuisku päätti 20 vuotta kestäneen uransa tämän vuoden Ruisrockissa. Nyt Antti nauttii leppoisista eläkepäivistä ja hän on jo ehtinyt päivittää Instagramiin kuulumisia eläkepäivistään. Hiljattain...
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut kiireinen kesä, nimittäin keikkakalenteri on paukkunut saumoista. Erika on kiertänyt Suomea keikkojen merkeissä ja esiintynyt muun muassa Ruisrockissa, Provinssissa ja Q...
Yrittäjä Sointu Borgilla kesä vain vilisee silmissä. Kesän alussa uuden kirjansa ulos tuutannut Diili-voittaja on myös pyörittänyt tapahtumia ympäri Suomea ja töitä on riittänyt. Sointu on...
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut kiireinen kesä, nimittäin keikkoja on ollut kalenterissa joka viikonloppu. Erika onkin ehtinyt viihdyttää muun muassa jo Ruisrockissa ja Provinssissa. Hiljattain Erika...
Liikemies ja monista TV-ohjelmista tuttu Sampo Kaulanen myi aikaisemmin tänä vuonna Jounin kaupan Äkäslompolossa ja on sittemmin nautiskellut eläkepäivistä. Hän on päivittänyt somea ahkerasti ja hiljattain...
Entinen radiojuontaja ja nykyinen somevaikuttaja Shirly Karvinen on syventynyt kesän viettämiseen niin, että somettaminen on jäänyt vähemmälle. ”Ihan vahingossa on jäänyt kesällä somettaminen vähemmälle vaikka sitä...
Laulaja Erika Vikman joutui hiljattain keskeyttämään vauhdikkaan keikkakesänsä. ”Normaalisti en koe, että yleisön täytyisi tietää artistin terveydentilasta, mutta. Tilanne on se, että koko edellinen viikko on...
Suomen Euroviisuedustaja Käärijä on ollut kiireinen keikkojen parissa tänä kesänä. Käärijä paljasti somessa, että oli kuitenkin ehtinyt nipistämään keikkojen lomaan yksityiskeikan, joka pidettiin miljonääri Anders Viklöfin...
Laulaja Erika Vikman on keikkaillut tiuhaan tahtiin tänä kesänä ja keikkabussi on vienyt Erikaa festareilta toisille. Nyt hänellä on kuitenkin ollut seuraajille ikäviä uutisia. Hän joutui...
Radio Novan juontaja Esko Eerikäinen oli 21. heinäkuuta juontamassa Seinäjoen Vauhtiajoja. Esko huomasi päivän aikana festarialueen ulkopuolella odottaneen tyttöjoukon. Alaikäiset tytöt odottivat aidan takana illalla esiintyvää...
Laulaja Erika Vikmanilla on ollut kiireinen kesä. Festarikeikkoja on riittänyt aina Provinssista Ruisrockiin ja kaikkea siltä väliltä. Erika on nyt avautunut Instagramissa omasta terveydentilastaan. Hän paljastaa,...
Poppari Anna Abreulla on ollut kiireinen keikkakesä. Keikat jatkuvat tauotta elokuun loppuun saakka. Anna nähtiin muutama päivä sitten Allas Sea Poolilla villillä keikalla, jolla yleisö lauloi...
Laulaja Erika Vikmanin keikkakalenteri ratkeilee saumoistaan tänä kesänä. Erikalla on vientiä joka viikonloppu ja hän ihastuttaa Suomen kansaa festareilla toisensa perään. Erika on nähty tänä kesänä...
Viime viikonloppuna vietettiin vauhdikkaita festareita Turun Ruissalossa. Ruisrockissa kuultiin muun muassa Antti Tuiskua, Anna Abreuta, Erika Vikmania, Pihlajaa, Skrillexiä ja monia muita suomalaisten suosikkiartisteja. Monet julkimot...
Laulaja Erika Vikman esiintyi viime viikonloppuna Ruisrockissa Turussa. Niittylavalla keikkansa vetänyt Erika pani jälleen parastaan ja etenkin hänen tyrmäävät keikka-asunsa saivat fanit villiintymään. Erika julkaisi Instagramissa...
Viime viikonloppuna Ruisrockissa nähtiin historiallinen hetki, kun poppari Antti Tuisku esiintyi uransa aikana viimeistä kertaa. ”Tänään se päättyy, vajaa 20 vuotta kestänyt laulajan urani. Elämänvaihe, joka...
Laulaja Pihlaja esiintyi eilen 8. heinäkuuta ensimmäistä kertaa Ruisrockissa. Hän veti keikkansa Ruissin Rantalavalla pukeutuneena pinkkiin esiintymisasuun. Pihlaja julkaisi Instagramissa kuvasarjan, jossa hän poseerasi kuumassa pinkissä...
Eilen 8. heinäkuuta Ruisrockissa Turussa todistettiin historiallista hetkeä, kun poppari Antti Tuisku veti uransa viimeisen keikan. Antin ura on ollut noususuhdanteinen jo 20 vuotta, mutta nyt...
Turun Ruisrock pamahti käyntiin eilen perjantaina 7. heinäkuuta melkoisella menolla, kun lavoille nousivat muun muassa Etta, Maija Vilkkumaa, Samu Haber, JVG, Sini Sabotage ja tietysti koko...
Laulaja Antti Tuisku on jo tovin puhunut uransa päättämisestä ja onkin tehnyt jo esivalmisteluja laulu-uransa jälkeistä elämää varten. Tänään 8. heinäkuuta Ruisrockissa Turussa päästään todistamaan historiallista...
Laulaja Behmin oli tarkoitus esiintyä tänä viikonloppuna vietettävässä Ruisrockissa. Hän on kuitenkin perunut esiintymisensä. Ruisrockin virallisella Instagram-tilillä sanotaan Behmin peruneen keikkansa sairastapauksen vuoksi. ”Festarin artistikattaukseen on...
Laulaja Erika Vikmanilla pitää kiirettä, nimittäin keikkaa pukkaa viikonloppu toisensa jälkeen. Festarikesäkin on jo mukavasti vauhdissa ja Erika on ehtinyt esiintyä jo muutamilla festarilavoilla, joihin kuului...
Ruisrock on kulman takana ja moni odottelee jo innolla tänä viikonloppuna vietettävää legendaarista Turun Ruissia. Myös Miss Suomi Lola Odusoga intoilee Ruisrockista. Hänen suunnitelmansa festareiden puolesta...
Laulaja Erika Vikmanilla pitää kiirettä, nimittäin keikkoja on tulossa lähes jokaisena viikonloppuna kesän loppuun saakka. Erika on jo ehtinyt esiintyä kesän kuumimmilla festareilla ja hänet on...
Toimittaja Ina Mikkola lähti rennon loman toivossa Juukaan mökille, mutta tulikin ikävästi kipeäksi loman alla. Inalla oli suunnitelmissa esimerkiksi sukeltaa järvessä, mutta flunssa esti kesäiset puuhat....
Laulaja Suvi Teräsniska kertoi aikaisemmin keväällä somessa terveyshuolistaan. Hän myös perui keväältä monia keikkoja keskittyäkseen itsensä hoitamiseen. Suvi on nyt palannut keikkalavoille ja hänet nähtiin esimerkiksi...
Suomen Euroviisuedustaja Käärijä ja laulaja Benjamin Peltonen astuivat eilen perjantaina lavalle Helsingin Allas Sea Poolilla. Sekä Kärtsäri että Benkku ovat jakaneet Instagramin tarinoissaan klippejä Allas Sea...
Juontaja Jenni Alexandrova osallistui Provinssi-festivaaleille tänä vuonna, mutta paljasti somessa, ettei hän ole festari-ihmisiä. Jenni julkaisi Instagramissa kuvasarjan festareilta. Kuvissa hän poseeraa seurueensa kanssa hyväntuulisena. Hän...
Laulaja Erika Vikman laittoi keväällä Syntien kevät-kiertueen pulkkaan ja aloitti saman tien festarikesän, joka jatkuu aina elokuun loppuun saakka. Erika on ehtinyt esiintyä jo useammilla festareilla...
Suomen Euroviisuedustaja Käärijällä on lähtenyt kesä käyntiin ryminällä. Hänen Euroviisuesiintymisensä jälkeen keikkakalenteri on täyttynyt ja kiirettä pitää. Tänään 29. kesäkuuta Jere Pöyhönen eli tutummin Käärijä esiintyy...
Artistit saavat usein faneilta jos jonkinlaisia lahjoja keikkojensa aikana. Laulaja Pink sai kuitenkin hyvin kummallisen lahjan esiintyessään British Summer Time -festivaalilla Lontoossa. Kesken esityksen eräs fani...
Laulaja Erika Vikman nähtiin juhannuksena Raumanmeren Juhannuksen lavalla kuumassa asussa. Erikan keikka-asut muuttuvat kerta kerralta kuumemmiksi ja tällä kertaa hän ihastutti fanejaan pukeutumalla tiukkoihin mustiin shortseihin...
Somevaikuttaja Rosanna Kulju vietti juhannusta festaritunnelmissa. Rosanna suuntasi juhannusta viettämään Raumalle ja nautti Raumanmeren Juhannuksen festarimeiningeistä. Hän julkaisi Instagramissaan kuvan mahtavasta festariasustaan, joka viimeisteltiin glitterillä. Rosannalla...
Juontaja Susanna Laine julkaisi Instagramissa kuvan yllättävästä kohtaamisesta Renkomäen ABC:lla. Instagramin tarinoista päätellen Susanna oli matkalla kohti festareiden viettoa, kun hän teki varikkopysähdyksen ABC:lla. Vastaan tulikin...
Laulaja Pihlajalla on tulossa kiireinen kesä, nimittäin keikkoja satelee oikealta ja vasemmalta. Pihlaja julkaisi 16. kesäkuuta uuden biisinsä Mama sano, joka sai hetkessä huimasti kuuntelukertoja. Hän...
Uudet kommentit